Äänestäminen on kevään tärkein ilmastoteko

Äänestäminen on kevään tärkein ilmastoteko
WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen kertoo, miksi äänestäminen on kevään tärkein ilmastoteko ja mitä omaa ehdokasta valitessa tulisi ottaa huomioon.
Julkaistu 11.4.2019

Ilmasto lämpenee. Toivoa on, mutta meidän täytyy toimia nyt! WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen kertoo, miksi äänestäminen on kevään tärkein ilmastoteko ja mitä omaa ehdokasta valitessa tulisi ottaa huomioon.

”Kevään tärkein ilmastoteko on äänestää eduskuntaan sellaiset kansanedustajat, jotka ovat valmiita tekemään ilmastonmuutoksen ja luonnon kannalta suosiollisia päätöksiä. Muun muassa näihin asioihin päättäjät voivat vaikuttaa:

Fossiiliton Suomi

Fossiilisten polttoaineiden eli öljyn, kivihiilen ja maakaasun käyttö on merkittävin syy ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Niiden käytöstä tulisi luopua – myös Suomessa. Myös turpeen energiakäyttö tulisi lopettaa. Suomella on mahdollisuus olla maailman ensimmäinen fossiiliton hyvinvointivaltio, mutta se vaatii toimenpiteitä.

Metsien ja soiden suojelu

Päästövähennykset eivät kuitenkaan yksin riitä hillitsemään ilmastonmuutosta. Ilmakehään jo päässyttä hiiltä pitää sitoa ja varastoida takaisin maahan. Turvallisin tapa hiilen sidontaan on metsien ja soiden suojelu sekä ennallistaminen. Luontomme ei voi hyvin: uhanalaisten metsäluontotyyppien sekä kasvi- ja eläinlajien määrä kasvaa jatkuvasti. Metsähakkuita pitäisi vähentää nykytasosta ja luonnonsuojelualueiden määrää lisätä.

Budjettia luonnonsuojelulle

Valtion talousarvio sisältää edelleen ympäristölle haitallisia tukia noin 3,5 miljardin euron edestä. Samaan aikaan koko ympäristöministeriön hallinnonalaan on varattu alle 200 miljoonaa. Tällainen fossiilisten polttoaineiden käytön tukeminen ja luonnonsuojelun alibudjetointi on täysin ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa. Ilmastonmuutoksen torjunta ja luonnon monimuotoisuuden suojelun pitäisi olla kaiken päätöksenteon ja budjetoinnin perusta.

Ääni luonnolle on aina myös ääni ilmastolle! Ilmastonmuutoksen ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen välillä on voimakas yhteys. Hyvinvoiva ja monimuotoinen luonto vahvistaa yhteiskuntien sopeutumiskykyä esimerkiksi sään ääri-ilmiöihin ja muihin ilmastonmuutoksen seurauksiin.

Mieti, ketä äänestät

Kaikki yllä luetellut asiat ovat sellaisia, joihin meidän kansalaisten on vaikea suoraan vaikuttaa. Poliitikot ovat vastuussa näistä ilmaston kannalta merkittävimmistä päätöksistä. Sen takia meillä kaikilla onkin tänä keväänä valta omissa käsissämme: vaaleissa valitaan uudet päättäjät, jotka jatkossa määrittävät, miten ilmastonmuutoksen torjumiseen suhtaudutaan.

Äänestyspäätöksen tukena voit käyttää esimerkiksi ympäristö- ja kehitysjärjestöjen tekemää selvitystä puolueiden ilmastolinjauksista. Puolueiden kantoja ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen voit vertailla myös WWF Suomen puolueille tekemässä kyselyssä. Voit olla myös rohkeasti yhteydessä ehdokkaisiin: soita, laita sähköpostia tai käy vaalikojuilla kysymässä, mitä he tekisivät kansanedustajana. Tarvittaessa voit myös kirittää heitä vaikuttavampiin ilmastopäätöksiin.

Varsinainen vaalipäivä on 14.4. Muistathan käyttää äänioikeuttasi ja kannustaa lähipiiriäsi samaan!”

Kommentoi »