Profiili ja asetukset
Näytä Profiili
Nimesi ja kuvasi näkyvät muille osallistuessasi tapahtumiin ja keskusteluihin.
Omat jutut
Omat tapahtumat
Tili
Hallinnoi tiliä
Kirjaudu ulos
Hyvinvointi

Eikö työ enää nappaa? Tylsistyminen voi olla merkki boreoutista

Jos työ ei tunnu mielekkäältä ja se puuduttaa, voi seurata boreout. Toisaalta tylsistyminen lepuuttaa aivoja. Miten löytää tasapaino?

Teksti Jenni Kleemola
Kuvat Adobestock
31.3.2020 Trendi

Palaverissa muut heittelevät ideoita, sinä haukottelet ja selaat Instagramia. Töihin tarttuminen tuntuu tahmaiselta ja tehtävät turhilta.

Kyseessä saattaa olla boreout, eli olet tylsistynyt tai leipiintynyt työhösi, selittää työpsykologi Hanna Poskiparta valmennusyritys Novetoksesta. Boreoutissa työstä on kadonnut sen merkitys ja mielekkyys.

”Töihin lähtö ei huvita, itselleen ei aseta tavoitteita, onnistumisista ei tee mieli iloita. Työ ei tunnu miltään”, Poskiparta kuvailee boreoutin tunteita.

Yleensä boreout johtuu siitä, että työ ei palvele sitä, mikä on itselle merkityksellistä tai tärkeää.

”Joillekin työn merkityksellisyys syntyy siitä, että he pääsevät toteuttamaan itseään, kehittymään ja etenemään urallaan. Toiselle merkityksellisyyden tuo mahtava työporukka”, Poskiparta selittää.

Boreout voi johtua myös siitä, että työ ei vastaa omia arvoja. Joku kärsii boreoutista, koska kokee, että ei saa vaikuttaa tarpeeksi työhönsä. Toinen kärsii siitä siksi, että päästää itsensä liian helpolla ja odottaa, että haasteet tuodaan eteen tarjottimella.

Pahimmillaan itsetunto laskee ja surkea olo heijastuu muuhun elämään. Vire on matala, ongelmia jää vatvomaan ja unirytmi menee sekaisin. On vaikea saada mitään aikaan, ja töistä tulee puhuttua kyynisesti.

Kuulostaa samalta kuin loppuunpalamisen merkit.

”Burnoutin ja boreoutin oireet voivat olla lopulta aika samanlaiset, mutta niillä on eri lähtökohdat. Burnoutiin sairastuvat ovat usein äärimmäisen innostuneita eivätkä osaa laittaa rajoja tekemiselleen. Boreout alkaa siitä, että työ ei tarjoa tarpeeksi virikkeitä ja mielekkyyttä.”

Vaadimmeko liikaa?

Virikkeitä ja mielekkyyttä? Tuntuu siltä, että nykyään työssä pitää viihtyä, inspiroitua ja päästä toteuttamaan itseään. Vaadimmeko työelämältä liikaa ja päädymme boreoutiin, koska emme saa, mitä janoamme?

Boreout voi iskeä keneen vain duunarista toimitusjohtajaan, Poskiparta muistuttaa.

”Mutta nuoret aikuiset vaativat paljon sekä itseltään että työltään. Odotukset työelämästä voivat olla vääristyneitä etenkin uran alussa. Voidaan ajatella, että töissä pitäisi olla koko ajan mieletön flow ja saada kiksejä joka tehtävästä. Mutta ei työelämä ole sellaista. Merkityksellisyys tarkoittaa sitä, mitä työllä tavoitellaan.”

Poskiparta ottaa esimerkiksi sairaanhoitajat. Heillä on usein tavoitteena ihmisten auttaminen, mutta hoitotyössä on paljon tylsiäkin rutiinitehtäviä, joissa ei olla suoraan kosketuksissa ihmiseen.

”Itseään voi muistuttaa siitä, mihin isompaan kokonaisuuteen rutiinitehtävät liittyvät ja miksi ne ovat tärkeitä. Yksittäiset tylsät työpäivät kuuluvat elämään.”

Sitä paitsi työelämässä tarvitaan tylsiäkin hetkiä – niiden aikana akut latautuvat. Jatkuva mieletön draivi on kuluttava stressitila.

Mutta jos toisessa päässä vaanii boreout ja toisessa burnout, niin mikä oikein on sopiva määrä tylsyyttä työelämässä?

Sen tietää vain kuuntelemalla itseään. Kysy itseltäsi vaikka kerran viikossa, millä mielellä lähdet töihin, ja anna fiilikselle arvosana. On hälytysmerkki, jos se laskee viikosta toiseen.

Aina ei vaihtamalla parane

Pysähdy kuulostelemaan itseäsi, jos boreout on iskenyt. Miksi tunnet niin? Mikä työssäsi alun perin motivoi, ja onko jokin muuttunut? Mitä toivot työhön lisää, jotta viihtyisit siinä paremmin?

Monesti työpaikan vaihtaminen koetaan helpoksi ratkaisuksi boreoutiin.

”Mutta usein löytyy keinoja muokata nykyistä työtä. Siihen voi löytyä uusia näkökulmia ja tehtäviä, tai voi päästä mukaan uuteen hankkeeseen.”

Muutos lähtee itsestä, Poskiparta painottaa.

”Puntaroi, mitä voit tehdä itse, jotta töissä olisi mielekkäämpää, innostavampaa ja merkityksellisempää.”

Esimiehelle kannattaa ehdottaa, miten työnkuvaa voisi muokata, mihin projektiin voisi hypätä mukaan tai mitä töissä kannattaisi tehdä toisin.

Mutta joskus työ ei edelleenkään nappaa, vaikka kaikki nämä muutokset tehtäisiin.

”Joskus on parempi vaihtaa työpaikkaa. Etenkin silloin, jos tuntuu siltä, ettei kuulu organisaatioon tai se ei palvele arvomaailmaa. Ne asiat eivät muutu sillä, että muutetaan ja tuunataan työtehtäviä.”

Psst! Jännittääkö kertoa esimiehelle, että töissä on tylsää? Sano vaikka, että haluat kehittyä, oppia uutta ja saada työhösi uutta ulottuvuutta.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt