Inari Fernández muutti perheineen Lappiin ja oppi rakastamaan yksinoloa: ”Ahdistava tunne hävisi heti”
Kun Äidin puheenvuoro -Youtube-kanavaa pitävä Inari Fernández muutti Lappiin, hän kohtasi yksinäisyyden mutta sai arvojensa mukaisen elämän.
Se hetki vuosi sitten, kun ystävät palasivat etelään ja talo oli hiljainen. Silloin Inari Fernández tajusi, kuinka yksinäiseksi hän tunsi itsensä.
”Heidän lähtönsä oli raastava. Rakastin Lappia, mutta olin surullinen siitä, ettei ollut ketään kelle soittaa ja ehdottaa kahvihetkeä.”
Reilu vuosi sitten Fernándezin perhe teki elämänmuutoksen: he muuttivat Helsingistä Sodankylään pieneen Vuojärven kylään. Aluksi kyse oli vuoden yhteistyöstä Sodankylän kunnan kanssa: Fernández raportoi perheensä elämää Äidin puheenvuoro -Youtube-kanavalleen.
Muuton myötä toteutui monta unelmaa: vuosi Lapissa, irtiotto Helsingin kiireisestä oravanpyörästä ja lisää aikaa perheen kanssa. Mutta samalla taakse jäi laaja ystäväpiiri. Aamuisin mies lähti töihin, lapset kouluun, ja Fernández vietti torpassa koko päivän yksin, keskellä ei mitään.
”Istuin terassillani ja katselin poroja. Kaikkialla oli hiljaista ja mietin, tällaistako elämäni tulisi nyt olemaan. En ollut siinä hetkessä ihan varma, oliko tunne kutkuttava vai pelottava, sillä olen aina pelännyt yksinäisyyttä.”
Pian Fernández huomasi, miten vaikeaa ystävystyminen on aikuisena vaikka olisi itse hyvin sosiaalinen.
”Kun naapuruston ainut lapsiperhe sanoi, ettei kanssamme kannattanut ystävystyä, koska olisimme täällä vain vuoden, romahdin. Onneksi koko muu kyläyhteisö otti meidät ihanasti vastaan.”
Lapissa kaikilla oli jo piirinsä ja usein ihmiset viettivät aikaa suuren suvun kanssa. Vaikka ihmiset olivat ystävällisiä, tuntui, ettei kukaan tarvinnut Fernándezia elämäänsä.
”Viime kesänä pidin juhlat ja kutsuin muutaman uuden ystäväni. Kukaan heistä ei tullut. Tuntui tosi pahalta.”
Puhelut syvensivät suhteita
Pikkuhiljaa yksinäisyys alkoi muuttaa muotoaan. Illat kuluvat lähinnä oman perheen kanssa, mikä on Fernándezista myös ihanaa: harrastuskiireet ja iltamenot jäivät etelään.
”Ajan kanssa olemme tottuneet siihen, ettemme kuulu kenenkään päivittäiseen leikki- tai kahvitteluseuraan. Toisaalta on syntynyt myös muutama syvempikin ystävyys.”
Yksi heistä on poroemäntä Jenni Kaaretkoski, joka on mukana Fernándezin Lapin puheenvuoro -podcastissa.
”On ihmeellistä löytää hyvä ystävä aikuisena. Hänestä on tullut melkein yhtä läheinen kuin monesta, jonka olen tuntenut 30 vuotta.”
Yksinäisyyttä helpottaa myös ääniviestien lähettäminen, ja nykyään Fernández puhuu paljon puhelimessa. Esimerkiksi joka aamu hän soittaa siskolleen.
”Helsingissä en juuri soitellut kenellekään, se ahdisti. Nyt rakastan sitä. Puhelut ovat syventäneet suhteitani.”
Fernándezin on ollut pakko hyväksyä, että ulkopuolelta tulleena hänen täytyy olla aktiivinen, jos hän haluaa seuraa.
”Se on uusi rooli minulle, sillä Helsingissä kontaktit olivat enemmän vastavuoroisia. Sitä ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Heillä vain on jo oma elämänsä.”
Hän antaa vinkin: ehdota ystäville yökylää.
”Monella on kynnys pyytää majapaikkaa itse. Täällä Lapissa välimatkat ovat pitkät, joten aina saa jäädä yöksi.”
Ahdistus hävisi heti
Sopimus kunnan kanssa on päättynyt, mutta perhe on päättänyt jäädä Lappiin. Fernández on oppinut, että ystävyys on siellä erilaista. Ihmisten kanssa ei nähdä ehkä niin usein, ja naapureista on tullut elämän tärkeimpiä kontakteja. Heille soitetaan, jos leipoessa puuttuu jokin ainesosa tai tarvitaan työkaluja lainaksi – ja viedään maistiaisia.
Fernández on huomannut itsessään ison muutoksen: supersosiaalisesta ihmisestä voi tulla Lapin luonnossa ihminen, joka rakastaakin olla yksin.
”Jos olisin tehnyt elämänmuutoksen kymmenen vuotta sitten, en olisi kestänyt yksinäisyyttä. Nyt olen varma arvoistani. Yksinäisyys on useimmiten tunne, jota ei voi itse valita, kun taas yksinolo on valinta. Lappi on loppujen lopuksi suuressa määrin ollut jälkimmäistä. Päätimme itse muuttaa tänne ja etsiä rauhallisempaa elämää.”
Ja mikä ihmeellisintä: Fernándezia koko elämän seurannut ulkopuolisuuden tunne on kadonnut.
”Ahdistava tunne hävisi heti. Johtuisikohan se siitä, että täällä kellään ei ole minusta odotuksia – että minun pitäisi olla jonkinlainen?”
Inari Fernández saa usein vertaistukea yksinäisyyteensä someyhteisöstään. Sadat ihmiset kirjoittavat hänelle viestejä joka viikko.
”Jos en olisi tehnyt ensimmäisestä Lapin-vuodesta someprojektia, olisin pimahtanut. Somessa voi tuntea henkistä ystävyyttä paikkakunnasta riippumatta.”
Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.
