Tyyli

Kenkäopas, joka pelastaa popot sateelta ja tuiskulta

Huolla vanhat kenkäsi kuntoon ja suojaa uudet kengät kunnolla ennen kuin laitat ne sateen ja loskan armoille.

Teksti Noora Nuotio
Kuvat Johanna Laitanen
15.2.2019 Trendi

Osta kengät illalla ja säilytä laatikossa

Nahkakengän pitäisi olla sopiva jo osto­hetkellä. Muista sovittaessa, että jalat ovat pienimmillään aamulla ja turpeimmillaan iltapäivällä. Nahka­kengät kasvavat käytössä aavistuksen leveyttä, eivät pituutta. Vaikka äitisi ei ole enää puristamassa kenkien kärkiä, varmista, että varpaiden eteen jää tilaa puolesta sentistä senttiin.

Säilytä kaupan kenkälaatikot. Niissä kengät pysyvät siisteinä ja turvassa eivätkä toiset kengät pääse murjomaan esimerkiksi teräväkärkisten kenkien kärkikoviketta lyttyyn. Jos kengät ovat pitkillä talvi-unilla, sujauta niihinpaperitollo tai lepolesti.

Suojaa kengät ennen käyttöä

Suojaa uudet nahka- ja mokkakengät suojasuihkeella tai pyydä suutaria tekemään se puolestasi. Nahka­kengät kannattaa käsitellä myös nahkavoiteella. Teko­nahkaa ei tarvitse suojata, mutta teko- ja kiilto­nahalle on oma hoito­aine, jolla kengän pintaa voi puhdistaa ja kiillottaa. Vaihdata myös korkolaput. Uusissa kengissä ne ovat usein liukkaat.

Nahkaiset ulkopohjat näyttävät kauniilta, mutta ovat arat Suomen säihin. Jos juhlakengät ovat käytössä pari kertaa vuodessa, ei pohjiin välttämättä tarvitse kajota. Arkinilkkureihin voi teettää suutarilla ohuet kumiset puolipohjat.

Huolla kengät huolellisesti

Mokkakengät kannattaa harjata mokka­harjalla jokaisen käytön jälkeen. Silloin lika ei pinty arkaan pintaan ja kenkä säilyy kauniina pidempään. Suoja­suihke­käsittely kannattaa uusia silloin tällöin. Jos kengät ovat aktiivi­käytössä, ne voi suihkuttaa vaikka viikoittain. Pinta­nahka­kengät kaipaavat suoja­suihketta vain uusina, ja yllä­pitoon riittää nahka­voide – se hoitaa pinta­nahkaa paremmin kuin suihke.

Jos lika ei lähde irti nahkakengistä, kokeile satula-, Marseille-tai nahkasaippuaa. Leikkaa pesusieni kahtia. Kostuta toisella puolikkaalla kenkä maltillisesti ja vaahdota toisella sienellä saippuaa. Käy kenkä läpi ja pyyhi saippua pois ensimmäisellä sienellä.

Yllättikö rankkasade? Nappaa pohjalliset pois, laita kenkien sisään sanomalehden sivuja ja anna niiden kuivua ilmavassa paikassa. Älä erehdy kuivattamaan nahkakenkiä patteria vasten. Siinä ne kutistuvat koppuraan.

Anna kengillesi lepopäivä

Kengätkin tarvitsevat vapaapäiviä. Jos ei ole pakko, älä käytä samoja kenkiä kahta päivää peräkkäin. Asian hyvä puoli? Voit hankkia useammat hyvät arki­kengät. Nahan imemän kosteuden pitää haihtua välillä pois, jotta nahka pysyy hyvän­näköisenä ja kenkä säilyttää muotonsa.

Suojaa kengät myös sisältä

Käytä ohuita nahka­pohjallisia aina kun mahdollista. Pohjallinen estää jalan kosteuden (suomeksi: jalka­hien) imeytymisen kengän­pohjaan, ja pohjallisten uusiminen on edullisempaa kuin uusien kenkien hankkiminen. Ota pohjalliset pois käytön jälkeen, jotta kenkä ja pohjallinen pääsevät kuivahtamaan.

Suutari on kenkien paras ystävä

Reikä pohjassa, irronnut korko, kulahtanut väri – suutarit pystyvät melkein ihmeisiin. Kannattaa aina käydä näyttämässä kenkiä suutarille, kuulla mahdollinen hinta-arvio ja päättää kenkien kohtalosta vasta sen jälkeen.

Suuntaa suutariin heti, kun korko­lapun reunat alkavat repsottaa. Jos askeleista kuuluu asvaltilla metallin kirskahdus, korko­laput olisi pitänyt vaihtaa jo kuukausi aiemmin. Terävä­kärkiset kengät kuluvat nopeiten juuri kärjistään. Suutari voi pelastaa tilanteen laittamalla kenkiin kärkikiilat.

Juttu on julkaistu Trendissä.

Tyyli: Emilia Laitanen

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.