"Aloitin koulun 1990-luvun laman aikaan. Minuun on iskostettu, että lautanen pitää syödä tyhjäksi. Minussa lama-ajan lapsi yhdistyy muistoihin aloittelevan yrittäjän taipaleesta, ja siksi R/H:n myymälässä jokainen paperikassikin käytetään uudelleen.
Kuluttaminen ei kuulunut perheeni elämään 1980-luvulla. Jos joskus sain uudet farkut, se oli pitkään iso juttu. Tuntui taivaalliselta, kun ketjuliikkeet tulivat, ja oli varaa ostaa jotain. Ajoimme kotikaupungistani Oulusta Luulajaan asti shoppailemaan.
Ajattelen, että tuollainen ostelu kuuluu varhaisnuoruuteen, enkä soimaa siitä ketään. Mutta eiväthän laatuvaatteet maksa halpoja enempää, jos niitä käyttää pitkään. Sehän on ihanaa, jos jotain vaatetta pitää kymmenen tai kaksikymmentä vuotta.
Työni vaatealalla on johtanut siihen, että vaatteiden omistaminen on menettänyt merkityksensä. Koska olen päässyt seuraamaan tuotantoprosesseja läheltä, haluan minimoida sekä oman että yrityksen kulutuksen. Vaatteen pitää olla tosi hyvä, että hankin sen ja se jää käyttöön. Tarvitaan aika vahva tarina, että haluan pitää jotain päälläni.
Mieluummin värikkyyttä ja asennetta kuin nätisti olemista
Tavallaan olisi ihanaa olla vaatealan ulkopuolella ja vain ihailla. Nyt kaiken näkee sesonkeina ja onnistumisina tai epäonnistumisina.
Ymmärrän, että yrityksenä R/H:n tehtävä on tuottaa kaksi mallistoa vuodessa. Mutta meidän pitää pystyä allekirjoittamaan jokainen vaate. Niiden pitää esimerkiksi olla lähellä tuotettuja ja tehty tarkkaan valituista materiaaleista.
Vaihtoehtotyylit ovat olleet minulle tärkeitä yläasteelta lähtien. Minulla ei ollut rahaa, ja pukeuduin kirppislöytöihin. Pukeutumiseni perustui ongelmanratkaisuun ja mielikuvitukseen. Jälkeeni on tullut sukupolvia, jotka haluavat pukeutua mahdollisimman siististi ja arvokkaasti. On hienoa nähdä uskallusta. Vaatii älytöntä rohkeutta olla erilainen ja herättää huomiota.
Samaa haluan opettaa tyttärelleni: mieluummin värikkyyttä ja asennetta kuin että pitäisi olla nätisti. Tästä voisin paasata. Kenenkään ei tarvitse seurata ketään tai mitään trendejä.
"Vaikka minulla nyt onkin rahaa, en ikinä näe sitä."
Kun perustin R/H:n Hanna Riiheläisen kanssa, siedätimme itsemme ajatukseen, ettei meillä ole enää koskaan rahaa mihinkään. Teimme asumisjärjestelytkin sen mukaan, emmekä maksaneet ensimmäisinä vuosina itsellemme palkkaa. En suosittelisi samaa kenellekään.
Kun yritys oli ollut tappiollinen kaksi vuotta, joku muu olisi pannut pillit pussiin, mutta me uskoimme tulevaan. Tuntuu ruhtinaalliselta, että nyt saamme palkkaa. Taloudellinen tiukkuus vahvisti tunnetta, että olen tienannut joka pennin. Ymmärrän paremmin vaikeista oloista nousseita räppäreitä ja heidän elämäntyyliään.
Olen sijoittanut niin paljon kotiini ja kahteen sijoitusasuntoon, että vaikka minulla nyt onkin rahaa, en ikinä näe sitä. Tuhlaan sen, mitä kulujen jälkeen jää. Jos tilillä on tosi vähän, saatan käyttää sen syömällä ravintolassa.
Tämä tietenkin edellyttää, että olen hoitanut isot asiat kuntoon. Seuraamme tiukasti yrityksen taloutta. Myös asuntosijoittaminen vaatii, että on skarppi ja tuntee sen maailman. En voisi omistaa Tehtaankadulta 110 neliötä ilman, että olen ostanut ensimmäisen asuntoni parikymppisenä ja hoitanut asiat hyvin pankin kanssa.
Unelmat muuttuvat niitä kohti mennessä
Vanhempani ovat yrittäjiä, ja olen tottunut siihen, että raha-asioista puhutaan kotona. Itse ajattelen, että kun olen ottanut riskin, se kuuluu minulle. En murehdi raha-asioita herkästi ystävien tai perheenikään kuullen.
Kun perustimme yrityksen, se oli sellaista sosiaalidemokratiaa. Jos toisella ei ollut rahaa vuokraan, järjestimme yhdessä rahat kasaan – olimmehan yhdessä syypäitä haastavaan elämäntyyliimme. Myöskään mieheni kanssa meillä ei ole erillisiä rahoja vaan kaikki on yhteistä. Tämä vaatii tietenkin luottamusta.
Yrityksen kasvattaminen ei hirvitä, vaikka päämme ja kämppämme ovatkin panttina. Jos R/H menisi konkurssiin, menettäisin asuntoni. Se tuntuu aika pieneltä verrattuna mahdollisuuteen, joka meillä on edessämme. Ja siihen, että saan tehdä sitä mitä haluan hyvien ihmisten kanssa. Se on aika harvinaista.
Saan potkua tiukoista tilanteista – silloin laiskuus katoaa. Esimerkiksi nyt, kun olemme avanneet uuden liikkeen, joudumme jälleen miettimään, millä maksamme kaikki kulut. On sata tapaa säästää ja tienata. Menestyksemme perustuu osaltaan siihen, että olemme olleet kekseliäitä.
Menojen ja tulojen laskeminen on lopulta yksinkertaista. Suuret laskutoimitukset ovat samanlaisia kuin pienetkin, niihin tulee vain nollia perään.
Jos me olemme pystyneet tähän, varmasti moni muukin pystyy. Ellemme olisi olleet niin nuoria ja kyseenalaistaneet itseämme, olisimme voineet myydä vielä enemmän. Liika kriittisyys on jarruttanut yrityksemme taloudellista kehitystä.
Olen rakentanut identiteettini monta vuotta R/H:n varaan. Ajattelin kyllä, että pitäisi olla muutakin kuin työ, mutta en tehnyt mitään sen eteen. Oli vaikeaa olla äitiyslomalla, mutta se teki minulle hyvää.
Olen oivaltanut, että nämä ovat niitä vuosia, jolloin oma käsitys hyvästä elämästä ja identiteetistä muokkautuu. Jos jokin rooli tai vaikka tapa asua ei enää tunnu hyvältä, on tosi ok tehdä muutos. Unelmat muuttuvat niitä kohti mennessä.”
Juttu on julkaistu Trendissä.
