Hyvinvointi

Kurkkua kivistää – kannattaako jättää treeni välistä?

Jätä rehkiminen väliin jo silloin, kun kurkkua kivistää, sanoo ylilääkäri. Rehkiminen puolikuntoisena on riski tulehduksille, eikä siitä ole myöskään hyötyä.

Teksti Raisa Mattila
Kuvat Getty Images
28.3.2019 Trendi

Kurkkuun sattuu. Kannattaa siis treenata ennen kuin flunssa iskee kunnolla? Väärin. Treenit on hyvä jättää väliin jo pelkän kurkkukivun takia, näyttipä mittari kuumetta tai ei.

Kurkkukivun nimittäin aiheuttaa virus, ja kipeänä treenaaminen auttaa viruksia lisääntymään elimistössä, sillä treenaaminen puolikuntoisena heikentää elimistön puolustusjärjestelmän toimintaa.

”Kurkkukipua aiheuttavat virukset pystyvät lisääntymään nielun limakalvon lisäksi sydänlihaksessa. Siksi kurkkukivun kanssa pitää aina olla tarkkana ja jättää treenit herkästi väliin”, sanoo Tampereen Urheilulääkäriaseman ylilääkäri Jari Parkkari.

Pahimmillaan kurkkukipuisena hikoilusta voikin olla palkkana esimerkiksi vaarallinen sydänlihastulehdus tai vähemmän vaarallinen mutta ikävä poskiontelotulehdus.

”Nuhakuumeen normaali viikon pituinen toipumisaika voi venähtää jälkitautien myötä kuukauden mittaiseksi”, Parkkari sanoo.

Rehkiminen kipeänä eli virus- tai bakteeritartunnan saaneena ei kannata myöskään siksi, että siitä ei ole hyötyä tulosten kannalta. Puolikuntoisena treenaaminen ei kasvata lihaksia eikä paranna hapenottokykyä. Esimerkiksi lihasten kasvu perustuu siihen, että harjoituksen aikana kuormittuneet lihakset kasvavat levossa treenin jälkeen.

”Kipeänä elimistön palautumiskyky on alentunut infektion takia. Energiaa ei siis yksinkertaisesti riitä lihasten kasvattamiseen.”

Tutkimuksista tiedetään, että riski saada jälkitauteja pelkän lievän nuhan jälkeen on pieni. Jos siis nenä vuotaa mutta kurkkuun tai lihaksiin ei satu, kevyt liikunta on ok – kunhan ei tartuta muita. Nuhaisena kannattaakin purkaa energiansa mieluummin kävelylenkillä kuin kuntokeskuksessa.

Psst! Kurkkuun sattuu ja pulssi hakkaa portaita noustessa? Älä missään tapauksessa mene salille. Kohonnut pulssi on merkki siitä, että sydänlihas on jo kuormittunut elimistössä jylläävien virusten takia.

Juttu on julkaistu Trendissä.

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.