Ihmiset

Maria Ylipää & lyhyen tukan ylistys: "Voin olla samaan aikaan naisellinen ja silti raju"

Näyttelijä ja laulaja Maria Ylipää leikittelee tavaramerkillään: toisena päivänä lyhyet hiukset ovat sliipatut ja androgyynit, toisena naiselliset Hollywood-kutrit.

Teksti Linnea Manner
Kuvat Antti Vettenranta
17.6.2020 Trendi

Miten päädyit lyhythiuksiseksi?

Leikkasin hiukset lyhyeksi ensimmäisen kerran ala-asteen lopulla ja värjäsin ne sinisen ja violetin väriseksi yläasteella. Kerran jätin tukan blondatuksi ennen sokkivärin laittamista ja näytin vähän Billy Idolilta. Harrastin silloin tanssia ja hikoilin tanssilattialle siniset läntit. En halunnut pestä hiuksiani liikaa, koska pelkäsin, että väri kuluisi pois. Kun väri kului, aloin näyttää aurajuustolta.

Lukiossa kasvatin taas pitkät hiukset, jotka olivat minulla kymmenen vuotta. Teatterikorkeakoulussa ja urani alku¬aikoina en kokenut olevani lainkaan sellainen kuin minun kuviteltiin olevan: stereotyyppinen kaunis, pitkähiuksinen tyttö. Päätin, etten halunnut olla vain se nuori, kaunis, kiharatukkainen nainen. Pitkä tukka oli myös hankala, sähköinen ja sitä haluttiin värjätä roolitöissä tosi tummaksi. Halusin leikata hiukset taas lyhyeksi. Se tehtiin asteittain, jotta en järkyttyisi. Lopulta muistin taas, miten tunnen oloni lyhythiuksisena vapaaksi ja omaksi itsekseni.

Miten hiustyylisi vaikuttaa identiteettiisi?

Lyhyt tukkani mahdollistaa sen, että voin leikitellä maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä. Voin olla samaan aikaan naisellinen ja silti raju. Jos haluan olla laulukeikalla androgyynissä lookissa, puen housupuvun ja suin hiukset taakse geelillä tai vahalla. Toisaalta voin esiintyä naisellisessa mekossa, isoissa korviksissa ja tehdä hiuksiin vanhan Hollywood-ajan glamourkampauksen. Silloin annan hiusteni kihartua ja ohjailen kiharoita haluamaani suuntaan föönillä.

Hiukseni tuntuvat niin minulta. Joskus katson vanhoja perhevalokuvia ja ihailen, miten makeat hiukset äidillä ja isällä on ollut. Tumma ja kihartuva tukkani on peräisin vanhemmiltani.

Kehu hiuksiasi!

Hiukseni ovat todella käytännölliset ja muuntautumiskykyiset – vapaat ja villit! Ne saa aina laitettua kivannäköisiksi. Hiukseni ovat myös paksut, ja niissä on kaunis oma väri. Minulle on alkanut tulla viime vuosina paljon harmaita hiuksia, joiden annan kasvaa esiin. Olisi ihanaa olla mummona hopeahiuksinen! Hiuksissani on vahvoja pyörteitä, mutta osaan käsitellä niitä.

Vakiokampauksesi?

Arkisin kuljen peikon näköisenä tukka vallattomana pörrönä. En tee sille välttämättä mitään, vaan pidän joskus pantaa tai huivia. Pesen ne 1–2 kertaa viikossa luonnonkiharoille sopivilla kosteuttavilla tuotteilla. Paras hiusostokseni on fööni, jonka ostin vasta vuonna 2016.

Hiukseni ovat päältä hieman pidemmät, joten muotoilen päälliosan lisäämällä muotovaahtoa ja föönaamalla sormilla pohjan kuohkeaksi. Alaosan suin usein molemmilta puolin taakse.

Muotoilutuotteista tykkään etenkin suolasuihkeesta, jolla puristelen luonnonkiharani esiin. Tykkään käyttää myös hiuspuuteria. Föönaamisen jälkeen saan sillä hyvän tuen pohjaan, ja loput hiukset asettuvat vapaasti paikoilleen riippuen ilman kosteudesta.

Tunnen hiukseni hyvin ja laitan niitä mieluiten itse, koska tiedän, miten luonnonkiharani asettuvat. Hiukseni saa myös helposti suoraksi, jos niin haluan.

Hiushaaveesi?

Voisin olla taas blondi, kuten Aallonmurtajien kuvauksissa pari vuotta sitten, jolloin hiuksieni päälliosa oli vaalea. Toisaalta haluaisin vetää kaljuksi. Minulla on hyvänmuotoinen kallo ja pitkä kaula, joten luulen, että se näyttäisi hyvältä.

Samaa vai eri mieltä: Lyhyt tukka on aikuisen naisen tukka.

Eri mieltä. Ihmisen ulkonäköön vaikuttavat myös tyyli ja koko energia, jota ihminen säteilee. Ehkä jotkut leikkaavat lyhyet hiukset siksi, että hiukset saattavat ohentua iän myötä.

Kuinka usein leikkautat hiuksesi?

Hiuksiani leikataan usein roolien takia. Jos näyttelijäntöistä on taukoa, hiukset saattavat kasvaa tosi pitkiksi ja villeiksi. Nyt hiuksia ei ole leikattu kolmeen kuukauteen ja karvaa on järjetön määrä. Tutut kampaajat tietävät onneksi, miten hiukseni kannattaa leikata.

Vinkki hänelle, joka menee kampaajalle kuvasi kanssa?

Minulla on tukkaa tosi paljon ja se on taipuisaa. Vaikka kampaaja leikkaisi sitä puoli tuntia, se näyttää siltä, että mitään ei ole tehty. Hiukseni ovat päältä hieman pidemmät, koska tykkään pehmeästä tyylistä.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.