Hyvinvointi

Miksi mokat jäävät paremmin mieleen kuin kiva palaute? Näin jokainen voi oppia itsemyötätuntoa

Kun opit keskittymään kehuihin, siedät kritiikkiä aiempaa paremmin.

Teksti Raisa Mattila
Kuvat Getty Images
21.2.2019 Trendi

Vaikka saisi kollegoilta viidet kehut ja yhden moitteen työpäivän aikana, monelle jää parhaiten mieleen se asia, joka olisi sittenkin ­pitänyt tehdä toisin. Myös tutkimukset tietävät, että kielteinen palaute painuu mieleen monta kertaa tehokkaammin kuin myönteinen.

Mutta miksi? Ensinnäkin kritiikki on uhka, jonka on tarkoitus saada hälytysjärjestelmämme käyntiin.

”Erityisesti aikaisemmin ihmiselle on ollut tärkeää, että kielteiset kokemukset painuvat vahvasti mieleen. Kun esi-isämme maistoivat kasvia, josta tuli maha kipeäksi, he oppivat pikkuhiljaa välttämään sitä”, selittää työpsy­kologi Hanna Poskiparta.

”Edelleen kielteisten kokemusten on tarkoitus herättää voimakkaita tunteita, jotta niistä olisi mahdol­lista oppia.”

Toiseksi mokan- ja kritiikinsietokykyä määrittää se, kuinka itsemyötätuntoinen tyyppi sattuu olemaan. Itsemyötätuntoisuus on itsekriittisyyden vastakohta, ja sitä voi jokainen opetella.

”Jos tuntuu siltä, että mokaa aina vaikkapa esittäytyessään muille tai perustellessaan mielipidettään, itseltään kannattaa kysyä, mitä faktoja tunteen perusteeksi on olemassa. Aina löytyy jokin poikkeusesimerkki eli mokatun sijasta putkeen mennyt kerta. Keskittymällä onnistumisiin on mahdollista muuttua pikkuhiljaa lempeämmäksi itselleen.”

Kolmas selitys piilee kehujen epämääräisyydessä. Moni pomo ruotii mokat tarkasti läpi, mutta huikkaa onnistumisen hetkellä ylimalkaisesti, että hyvin tehty.

Jos täsmällisiä kehuja ei muuten heru, esimieheltä ja työkavereilta kannattaa kysyä, mikä projektissa erityisesti onnistui. Ammatillinen itsetunto vahvistuu kehujen myötä.

Lopputulos: olet töissä aiempaa rohkeampi, innostuneempi, luovempi – ja siten vähemmän altis stressille ja mokien ruotimiselle.

Psst! Mokien sietämistä helpottaa kun haastaa itsensä pohtimaan sitä, mikä on moka ja mikä ei. "Sain taannoin eläinlääkäristä vahinkopuhelun, jota soittaja pahoitteli vuolaasti. Minulle yllätyssoitto oli oiva tilaisuus uusia koirani lääkereseptit", Hanna Poskiparta kertoo.

Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.