Rapsakat falafelit – itse tehtyjen pyöryköiden jujuna ovat vihreät yrtit ja tahinikastike

Rapsakat falafelit – itse tehtyjen pyöryköiden jujuna ovat vihreät yrtit ja tahinikastike
Ruokatoimittaja Suvi Kesäläisen bravuuri ovat mausteiset falafelit, jotka vaativat valmistelua mutta paistuvat pikaisesti.
Julkaistu 24.6.2019

"Innostun aina, kun joku mainitsee, että jokin ruokalaji on hänen bravuurinsa. Reseptin monimutkaisuudella ei ole merkitystä, oli ruoka sitten arkinen makkarakeitto tai fiinimpi pitkään haudutettu risotto.

Pidän monta kertaa toistettuja ja pikkuhiljaa omiksi muokattuja reseptejä tärkeinä. Esimerkiksi tuoretomaattipastaa olen kokannut siitä lähtien, kun italialainen tuttavani valmisti sitä minulle ja ystävälleni seitsemän vuotta sitten. Aluksi lisäsin pastaan pestoa ja balsamiviinietikkaa, mutta nyt reseptissä ovat jäljellä enää tuoreet tomaatit, hyvä oliiviöljy ja valkosipuli.

Maukkaan tomaattipastan lisäksi teen kelpoa tiramisua ja – italialaishenkisestä repertuaaristani poiketen – falafeleja. Koska reseptini on saanut vaikutteita brittikokki Yotam Ottolenghilta, palleroista kuuluu tulla rapsakoita, mausteisia ja kuohkeita.

Koko taikina kannattaa valmistaa kerralla. Pakasta osa valmiiksi pyöritellyistä, paistamattomista palleroista. Ainakin itselleni pakastimesta napatut falafelit ovat arjen suurin aarre, sillä ne ovat parhaimmillaan vasta paistettuina.

Olen huomannut reseptissä muutaman kriittisen kohdan. Ensinnäkään älä käytä valmiiksi keitettyjä kikherneitä, vaan liota herneet yön yli. Näin falafelien rakenteesta ei tule liian tiivis. Taikinaan lisää kuohkeutta myös leivinjauhe.

Toisekseen falafelin sisuksen kuuluu olla kunnolla vihreä, sillä yrtit raikastavat ja maustavat muuten tuhteja palleroita. Taikinan tulee olla kuitenkin sen verran hienojakoista, että se muotoutuu kiinteiksi pulliksi kuin itsestään."

Falafelit (15-20 kpl)

  • 250 g kuivattuja kikherneitä
  • 2 hienonnettua kevätsipulia varsineen
  • 3 valkosipulinkynttä raastettuina
  • 2 dl hienonnettuja tuoreita yrttejä (persiljaa, minttua ja/tai korianteria)
  • 1 tl jauhettuja juustokuminan
  • siemeniä
  • 1 tl jauhettuja korianterin siemeniä
  • 1–1,5 tl suolaa
  • ¾ tl leivinjauhetta
  • 1 rkl vehnäjauhoa
  • rypsiöljyä paistamiseen

Laita kikherneet likoamaan kylmään veteen yön ajaksi. Valuta herneet ja siirrä isoon kulhoon. Lisää kevätsipulit, valkosipulinkynnet ja hienonnetut yrtit. Hienonna seos taikinaksi monitoimikoneessa, tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

Lisää siemenet, suola, leivinjauhe ja vehnäjauhot. Siirrä taikina kulhossa jääkaappiin ja anna sen kiinteytyä ainakin tunti.

Pyöritä taikinasta palleroita. Lisää paistinpannulle pari senttiä rypsiöljyä, sillä se kestää kuumuutta paremmin kuin esimerkiksi oliiviöljy. Paista pallerot ruskeiksi jokaiselta puolelta ja valuta niitä hetki talouspyyhkeen päällä. Suolan määrä kannattaa tarkistaa paistamalla aluksi yksi koepallero.

Tarjoa falafelit rapsakan sekasalaatin kanssa tai paahdetun pitaleivän välissä. Tarjoa seurana tahinikastiketta, pikkelöityjä retiisejä, tomaattia, kurkkua ja pieneksi hakattua, oliiviöljyllä ja sitruunalla maustettua punasipulia.

Tahinikastike

Sekoita kulhossa ½ dl tahinia, 2 dl jogurttia, 1 tl hunajaa ja ripaus suolaa sekä rouhittua mustapippuria. Tahini on koostumukseltaan niin itsepäisen jäntterää, että se kannattaa lisätä kulhoon ennen muita aineita ja sekoittaa siihen rivakasti pari lusikallista jogurttia.

Pikkelöidyt retiisit

Viipaloi puntti retiisejä ohuiksi ja laita ne kannelliseen lasipurkkiin. Sekoita kattilassa 2 dl valkoviinietikkaa, 1 dl vettä, ½ dl sokeria, 1 tl suolaa ja 1 tl korianterin siemeniä. Kiehauta ja kaada retiisien päälle. Jäähdytä ja tarjoa. Retiisit säilyvät hyvinä viikon jääkaapissa.

Juttu on julkaistu Trendissä.

Kommentoi »