Sanna Marin: "Haluan, että keskitytään asioihin, ei ulkonäkööni"

Siivositko kotisi Tampereella ennen tänne tuloa? kysyi toimittaja.

Pääministeri Sanna Marin oli juuri saapunut Sosiaalidemokraattien puoluekokoukseen Tampereella elokuussa. Ensimmäinen kysymys, jonka toimittaja häneltä Tampere-talon rappusilla kysyi, ei liittynyt puolueen linjauksiin, tulevaan varapuheenjohtajakilpailuun tai Mariniin ajatuksiin puolueen tulevaisuudesta. Kysymys ei myöskään liittynyt käynnissä olevaan koronakriisiin, vaikka niin olisi saattanut odottaa.

Toimittaja nimenomaan halusi tietää, onko Marin siivonnut kotinsa ennen tärkeää kokousta.

Syynä kysymykselle oli ehkäpä Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä heinäkuussa ilmestynyt henkilökuva Sanna Marinista. Artikkeli päättyi kappaleeseen, jossa Marin kertoi siivoavansa mielellään, koska se on hänelle rauhoittumista. Koska siinä voi keskittyä täysin vain yhteen konkreettiseen asiaan, ja työn jäljen näkee heti, Marin kertoi haastattelussa.

Joten kun toimittaja kysyi elokuussa Tampere-talon portailla Marinilta siivoamisesta, tämä vastasi myöntävästi. Jälkikäteen hän on miettinyt, että tuohon kysymykseen tiivistyi jotain olennaista suomalaisesta yhteiskunnasta ja naisen paikasta siinä.

”Ensinnäkin, miksi siivous on ensimmäinen asia, jota pääministeriltä ja tulevalta puoluejohtajalta kysytään puoluekokoukseen saavuttaessa? Toisekseen ihmettelen keskustelua, joka syntyi asiasta. Siivoaminen on minulle rentoutumista ja tapa selkiyttää ajatuksia, kun teen jotain fyysistä. Se on henkilökohtainen valinta, ei yhteiskunnallinen kannanotto.”

Keskustelulla Marin viittaa sosiaalisen median pohdintoihin ja julkisiin puheenvuoroihin, joissa arvuuteltiin Marinin motiiveja ottaa siivous puheeksi.

Paitsi ettei hän ottanut. Toimittaja otti.

”Syntyi varsin tarkoituksenhakuinen keskustelu siitä, tuhoaako pääministerin valinta siivota kotinsa itse palvelualan työpaikat. Keskustelu kuvaa hyvin sitä, kuinka naisen henkilökohtaiset valinnat nähdään yhteiskunnallisina tekoina ja yhteisinä asioina, joita voidaan arvostella.”

”Vastaavaa keskustelua ei synny siitä, että tasavallan presidentti luo lunta tai valtiovarainministeri rakentaa taloa, koska miesten valintoja käsitellään yksityiselämän piiriin kuuluvina asioina.”

Sanna Marin tiedostaa, että naisen ulkonäkö on aina keskustelunaihe. Siksi hän pyrkii pääministerinä näyttämään aina samalta – pitämään hiukset samalla tavoin ja pukeutumaan samantyyppisiin vaatteisiin.

”Haluan, että keskitytään asioihin, ei siihen, miltä näytän.”

Sanna Marin käy julkisia keskusteluja, jotta monella muulla olisi helpompaa. Hänellä on eturivin paikka esimerkkinä, esikuvana, asioiden muuttajana. Vaikuttajana.

Ja hän on päättänyt käyttää mahdollisuutensa hyvin.

Uupumus voi tulla myöhemmin

Kun Sanna Marin nousi pääministeriksi viime vuoden joulukuussa, hetki oli historiallinen. Marin oli 34-vuotiaana Suomen historian nuorin pääministeri ja hetken aikaa myös koko maailman nuorin pääministeri (noin kuukautta myöhemmin tittelin vei itävaltalainen 33-vuotias Sebastian Kurz).

Tilanne ei ollut yksinkertaisimmasta päästä. Alkuvuodesta 2019 SDP:n silloinen puheenjohtaja Antti Rinne sairastui, ja Marin tuurasi häntä lähestyvien eduskuntavaalien alla. Loppuvuodesta Rinne joutui eroamaan pääministerin tehtävästä hallituskumppani keskustan epäluottamuksen takia. Joulukuussa 2019 Sanna Marin valittiin pääministeriksi, kun hän oli päihittänyt vastaehdokkaansa Antti Lindtmanin.

Pian Sanna Marinin hallitus oli täysin uuden tilanteen edessä, kun maailmanlaajuinen korona­pandemia syöksi Suomen poikkeustilaan.

Tiedotustilaisuuksissa kameroiden edessä on seisonut rauhallisenoloinen pääministeri, joka on saanut kiitosta selkeästä ja vakuuttavasta viestimisestä. Kun Suomi on pelännyt uhkaa ja sen vaikutuksia, Marin on tuntunut kävelevän neuvotteluista suoraan tiedotustilaisuuksiin ja vastailevan vaikeisiin kysymyksiin varmasti.

Marin muistuttaa, että kuten jokainen, myös hän pääministerinä on tuntenut uuden ja vaikean tilanteen edessä välillä toivottomuutta.

”Kaikilla on hetkiä, jolloin kokee, että tämä on liian raskasta, liian vaikeaa, ja ajattelee, onko minusta tähän. Tämän tyyppisessä tehtävässä, jossa itse toimin, tällaisia ajatuksia ja hetkiä tulee paljon. Asiat ovat vaikeita ja ristiriitaisiin odotuksiin vastaaminen mahdotonta”, Marin sanoo.

Hallituksen tehtävä ei ole ollut helppo: kriisin alussa varmaa tietoa oli vähän. On täytynyt kuroa kasaan isoja kokonaisuuksia ja tehdä isoja päätöksiä epävarman ja vajavaisen tiedon pohjalta. Se on tuntunut välillä mahdottomalta tehtävältä, Marin sanoo.

”Olen miettinyt, miten tässä voi onnistua ja miten tämän kaiken osaisi tehdä niin, että vauriot olisivat mahdollisimman vähäisiä ja lopputulos mahdollisimman hyvä, kun valittavina on vain huonoja vaihtoehtoja.”

Tavallisempaa työtä tekevä ei voi olla miettimättä: miten sellaisesta työmäärästä ja -paineesta selviää? Uupuminen on tuttua monille kolme–nelikymppisille jo siinä määrin, että puhutaan sukupolvikokemuksesta.

Marinkin on nähnyt uupumusta lähipiirissään.

”Yhdistävänä tekijänä on usein se, ettei pysty hallitsemaan tilanteita, eikä ole riittävästi valtaa ratkaista niitä. Työelämässä on paljon ristiriitaisia odotuksia ja vaatimuksia, joihin on mahdoton samanaikaisesti vastata. Se uuvuttaa.”

Arki väsyttää ja uuvuttaa kaikkia jossain määrin, mutta Marin tietää, että yksi asia suojaa häntä: hyvät unenlahjat.

”On tilanne mikä tahansa, saan aina unta. Tämä auttaa työssäni, sillä väsyneenä stressinsietokyky heikkenisi merkittävästi. Suurimman haasteen tuo se, kun ei ole aikaa nukkua riittävästi.”

Marin on myös huomannut, että vaikeissa tilanteissa häntä suojaa kyky pysyä rauhallisena ja keskittyä ratkaisuihin.

”Ihmiset toimivat eri tavoin vaikeissa ja paineistetuissa tilanteissa. Toiset jähmettyvät. Toiset käyvät ylikierroksilla, eivätkä pysty tarttumaan mihinkään. Oma mieleni toimii niin, että mitä vaikeampi tilanne ja kovempi paine, sitä rauhallisemmaksi ja suorittavammaksi muutun.”

”Keskityn vain käsillä olevaan tehtävään. Ajattelen, että nyt tämä asia hoidetaan, ja alan antaa ihmisille tehtäviä ja rauhoittaa yleistä tilannetta, joka on välillä aika kaoottinenkin.”

Marin kuitenkin tiedostaa, että koronakevät ja varsinkin kriisin alkuvaihe ja poikkeusoloihin siirtyminen oli valtavan paineistettu tilanne, joka jätti jälkensä. Työviikot venyivät seitsemänpäiväisiksi, aamusta yöhön joka päivä, ja käsiteltävät asiat olivat isoja ja vaikeita.

Hän tietää, että tunteet saattavat tulla myöhemmin.

”On selvää, että nämä vuodet jättävät jälkensä. Tämä ei ole tavallista työtä eikä tavanomaista elämää vaan raskasta monellakin tavalla. Voi olla, että paine ja uupumus kertyvät ja tulevat myöhemmin. Tilanteissa on ollut pakko laittaa tunteet sivuun, mutta kyllähän ne kasautuvat.”

Vahva jo lapsuudesta lähtien

Jos miettii yhä, mistä Marin on saanut rohkeutensa, kannattaa mennä ajassa taaksepäin.

Tyypillinen esimerkki hänen lapsuudestaan: Pieni Sanna sanoo äidilleen, että haluaa lähteä uimahalliin. Mahtaakohan uimahalli olla auki, hän miettii.

Sen sijaan, että äiti kävisi itse toimeen, selvittäisi uimahallin puhelinnumeron ja soittaisi kyselläkseen aukioloaikoja, hän on tukena. Hän kehottaa Sannaa tarttumaan luuriin itse ja neuvoo vieressä, kun Sanna tarvitsee apua.

”Äitini on kasvattanut minut niin, ettei hän ole tehnyt asioita puolestani, hän kannusti tekemään itse. Hän on tukenut ja ohjannut tarttumaan asioihin sekä osoittanut, että pystyn siihen. Se on varmasti ollut merkittävä tekijä siinä, että olen uskaltanut lähteä eri tehtäviin ja ottaa vastuuta.”

Marin vietti nuoruutensa Pirkkalassa pienellä Toivion asuin­alueella, jonne oli muuttanut ala-asteikäisenä Helsingistä äidin ja tämän naisystävän kanssa. Marinin isä ja äiti olivat eronneet Marinin ollessa muutaman vuoden ikäinen.

Marin tunsi jo lapsena, että halusi vaikuttaa epäkohtiin.

”Olen aina tuntenut vahvasti, että vääryydet pitää korjata.”

Marinin perheessä raha oli tiukilla, eikä hän voinut nuorena edes kuvitella, että hän voisi lähteä politiikkaan.

”Politiikka ja poliitikot olivat kaukana minun kokemuspiiristäni ja todellisuudestani.”

Kun hän oli parikymppinen, ilmastonmuutos, tasa-arvon edistäminen ja ihmisten aseman ja oikeuksien parantaminen kaipasivat Marinin mielestä vahvempaa tarttumista.

”Koin, että maailmassa on epäkohtia eikä niiden ratkaisemiseksi tehty tarpeeksi. Asioihin, kuten esimerkiksi ilmaston lämpenemiseen, ei suhtauduttu riittävällä vakavuudella. Tulin siihen johtopäätökseen, että jos haluan asioiden muuttuvan, minun on tehtävä osani ja lähdettävä mukaan toimintaan.”

Marin opiskeli Tampereen yliopistossa hallintotieteitä ja toimi monissa luottamustehtävissä. Puolueeksi hän valitsi SDP:n, sillä puolueen arvomaailma oli aina ollut hänelle läheinen. Solidaarisuus, tasa-arvo ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta kumpuava vapaus, eli vapaus esimerkiksi kouluttautua taustasta riippumatta, resonoivat Marinissa.

”Perheeni ei ollut puoluepoliittisesti aktiivinen, mutta meillä on aina puhuttu yhteiskunnallisista asioista.”

Tuliko lähtö politiikkaan lähipiirille yllätyksenä? Ei ainakaan lähimmille, kuten puoliso Markus Räikköselle, Marin arvelee.

”Olemme tavanneet 18-vuotiaina, ja hän on kulkenut rinnallani koko poliittisen urani ajan. Minulla on aina ollut paloa toimia tärkeinä pitämieni asioiden puolesta.”

Kun Marin oli 27-vuotias, hänet valittiin kuntavaaleissa Tampereen kaupunginvaltuustoon – ja valtuuston puheenjohtajaksi.

Tilanne oli uusi. Tampereella, kuten muissakin kunnissa, tehtävässä oli totuttu näkemään erittäin kokenut, vuosia valtuutettuna toiminut ihminen. Oli poikkeuksellista, että Marinia ehdotettiin tehtävään.

”Se oli todella suuri kunnia ja luottamuksen osoitus ensimmäisen kauden valtuutetulle. Uskalsin tarttua tehtävään, sillä olin toiminut jo edellisen kauden kaupungin eri luottamustehtävissä ja lisäksi opiskelin Tampereen yliopistossa kunta- ja aluejohtamista. Kuntahallinto oli siis varsin tuttua.”

Vaikka Marin on tarttunut tilaisuuksiin kylmäpäisesti, aina mukana on ollut myös hetkittäistä epävarmuutta.

”Jokaisen tehtävän kohdalla olen pohtinut, onko minusta tähän. Osaanko, pystynkö? Mutta olen ajatellut, että jos muut voivat, miksi minä en voisi.”

Matkan varrella Marin on nimittäin oppinut tärkeän asian:

”Jokainen tehtävä on ihmisen kokoinen. Oli kyseessä pääministerin tehtävä tai jokin muu tehtävä, tehtävissä toimii aina ihminen omine vahvuuksineen ja vikoineen.”

Rohkeus puhua perheenlisäyksestä

Pääministerin perheessä on siirrytty kesän jälkeiseen aikaan. Puoliso Markus Räikkönen ja 2-vuotias tytär Emma asuvat Tampereen kodissa ja Emma käy päivähoidossa Tampereella, Marin on viikot Helsingissä.

”Viikolla teen paljon töitä, joten viikonloput pyrin rauhoittamaan perheelle. Aina se ei tietenkään onnistu. Jokaisen vapaan hetken pyrin viettämään tyttäreni kanssa.”

Marin puhuu perheestään mielellään: hän haluaa rohkaista muita.

”Olen halunnut kertoa, että haluaisin Emmalle pikkusisaruksen. Haluan kannustaa ja näyttää, että pääministerikin voi haaveilla perheenlisäyksestä. Että naiset saavat tehdä uraa ja olla äitejä, eikä siinä ole mitään ongelmaa.”

Marin muistelee taannoista haastattelua, jossa hän kertoi perheenlisäystoiveestaan ensimmäistä kertaa. Jutun julkaisun jälkeen hän sai naisilta paljon palautetta siitä, kuinka rohkea hän oli, kun sanoi asian ääneen.

”Mitä se kertoo yhteiskunnastamme, että on rohkeaa kertoa lapsihaaveistaan? Tasa-arvossa on vielä paljon tehtävää. Naisten ei pitäisi joutua miettimään, miten perhe vaikuttaa uraan tai työllistymiseen.”

Naisverkostot ovat Marinin mielestä hyvä keino muuttaa työelämää. Hän kuuluu Facebookissa esimerkiksi Mothers in Business -ryhmään, jossa keskustellaan ennen kaikkea äitiyden ja uran yhteensovittamisesta, sekä Ompeluseura-ryhmään, jossa keskustellaan urasta ja työelämäkysymyksistä. Marin kuuluu myös Imetyksen tuki -ryhmään, joka oli tärkeä vertaistuen paikka, kun Emma oli vauva.

On ajan hengen mukaista, että kun yksi tekee valinnan, kaikilla muilla on siitä mielipide. Marin ajattelee, että henkilökohtaisten valintojen politisoiminen voi olla yksi syy, miksi nuoret naiset uupuvat. On yleisen keskustelun omaisuutta, mitä nainen valitsee: Päättääkö nainen tehdä lapsia. Käykö hän töissä vai hoitaako lapset kotona. Pukeutuuko hän asiallisesti vai huolettomasti.

Ja siivoaako hän itse vai palkkaako apua.

”Näyttää siltä, että on naisen valinta mikä tahansa, se on yhteiskunnallisen keskustelun ja arvioinnin kohde. Valinta koetaan yhteiseksi omaisuudeksi, josta voidaan yhteisesti päättää, onko se oikea.”

Marin on päättänyt sietää keskustelun, sillä hän tietää olevansa suuremman asian äärellä: jonkun on jatkettava lasikattojen murtamista. Hän haluaa olla osa jatkumoa ja työtä, jota esimerkiksi Tarja Halonen ensimmäisenä naispresidenttinä, Anneli Jäätteenmäki ja Mari Kiviniemi pääministereinä sekä Jutta Urpilainen ensimmäisenä naiskomissaarina ja valtiovarainministerinä, ovat tehneet.

”Haluan tuoda inhimillisiä asioita esille, koska koen, että sillä on yhteiskunnallista vaikutusta. Mitä enemmän voin haastaa totuttua, sitä helpompaa muilla on. Haluan rikkoa tabuja ja hiljaisuuksia, jotka vaikuttavat ihmisten elämään.”

Yksi tärkeistä teemoista Marinille on yhdenvertaisuus sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet. Tänä ja ensi vuonna hän on Helsinki Priden virallinen suojelija, ja myös hallitusohjelmaan on kirjattu tärkeitä ihmisoikeuskysymyksiä, kuten translain uudistaminen itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi sekä intersukupuolisten lasten oikeuksien vahvistaminen.

Marin on kasvanut sateenkaariperheessä ja näkee, että asenteet ovat muuttuneet hänen elinaikanaan paljon. Valmista ei kuitenkaan ole vielä.

”Ihmisiä ei pidä lokeroida tai määritellä ulkoa. Jokainen on yhtä arvokas. Työtä tasa-arvoisemman ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan ja maailman eteen on vielä paljon tehtävänä. On uskottava siihen, että lopulta hyvyys ja rakkaus voittavat, vaikka välillä otettaisiinkin taka-askelia.”