Kauneus

Tunnetko voiteesi? Tämän haluat tietää kosmetiikan raaka-aineista

Pitäisikö meidän ymmärtää voidepurkkien inci-listoja? Kosmetiikan raaka-aineiden turvallisuus voi mietityttää ja syystä – asiantuntijat vastaavat.

Teksti Virpi Salmi
Kuvat Hannes Paananen, Laurence Laborie / Trunk Archive
2.4.2019 Trendi

Printti on pientä: Aqua, cyclopentasiloxane, isododecane, lauryl peg-10 tris (trimethylsiloxy) silylethyl dimethicone.

Aqua, vesi, on tuttu sana. Mutta muuten kosmetiikkanäytteen inci- eli raaka-ainelistassa voisi luetella vaikka avaruus¬aluksen osia, sen verran yli hilseen ne menevät. Se ei tietysti ole mikään ihme, sillä harva meistä on kemisti.

Vieraat sanat kuulostavat epäilyttäviltä, ja yhä useampi on alkanut suhtautua kosmetiikan raaka-aineisiin kriittisesti. Viime vuosina on huolestuttu usein siitä, mitä kosmetiikka sisältää: Alumiinia! PHMB:tä! Parabeeneja! Metyyli-isotiatsolinonia! Säilöntäaineita! Vettä!

Kohina on ymmärrettävää, sillä hieromme kosmetiikkaa päähän, kasvoihin ja vartaloon parhaimmillaan monta kertaa päivässä. Toisaalta harva meistä tietää, mistä älypuhelin on valmistettu, vaikka koskettelee silläkin käsiään ja kasvojaan päivät pitkät.

Kun puhutaan kosmetiikan raaka-aineista, faktat, kokemukset ja mielipiteet sekoittuvat helposti seka-melskaksi.

Yksi sanoo, että käyttää huoletta, mitä haluaa, toinen on vakaasti sitä mieltä, ettei laita iholleen kuin luomuneitsytkookosöljyä, kolmas muistuttaa kookosallergiasta ja neljäs miettii, mitä sulfaatiton mahtoikaan tarkoittaa.

Nyt pitäisi enää keksiä, käyttääkö tästä kaikesta termiä suo vai viidakko ja suunnistetaanko siellä sauvoilla vai viidakkoveitsellä.

Monenlaiset parabeenit

Kaikki alkoi siitä, kun Tanska kielsi tietyt parabeenit alle kolmevuotiaille suunnatuissa tuotteissa vuonna 2011, muistelee asiantuntija Eeva-Mari Karine. Hän työskentelee Teknokemian yhdistyksessä, joka edustaa muun muassa kosmetiikan valmistajia ja maahantuojia.

Parabeenien välttelystä alkoi trendi, joka levisi kuin lumivyöry. Nykyään parabeeniton on tuttu teksti purkkien kyljissä.

”Parabeenit ovat säilöntäaineita. Osan epäillään olevan niin sanottuja hormonihäiriköitä, mutta parabeeneja on todella monenlaisia ja niitä esiintyy luonnostaan muun muassa marjoissa ja hedelmissä”, Karine kertoo.

Parabeeneista säikähdettiin tietysti ihan syystä. Kuka haluaisi voidella vauvaansa voiteella, joka saattaa aiheuttaa tälle hormonaalisia ongelmia – vaikka riski olisi olemattoman luokkaa?

Reaktion seurauksena kosmetiikan valmistajat halusivat tarjota parabeenittomia tuotteita – totta kai.

”Keskustelu leimasi silti turhaan kokonaisen ryhmän aineita. Monet parabeenit ovat todella hyviä kosmetiikan säilöntäaineita. Hyviä siksi, että ani harva herkistyy niille.”

Parabeeneja ryhdyttiin korvaamaan muun muassa metyyli-isotiatsolinonilla. Siitä seurasi allergiaepidemia.

”EU joutui rajoittamaan sen käyttöä, ja tämän vuoden helmikuusta lähtien sitä on saanut käyttää vain pieninä pitoisuuksina poishuuhdeltavissa tuotteissa”, Karine sanoo.

Parabeenit ovat hyvä esimerkki siitä, mitä voi tapahtua, jos tunne korvaa tietoa. Vaikka kohun syy oli aiheellinen, lopputulos ei ollut lähtötilannetta parempi.

Aiheuttaako se syöpää?

Tavallisen kosmetiikankäyttäjän ei tarvitse Karinen mukaan kantaa huolta yksittäisistä ainesosista. Laki vaatii, että jokaiselle kosmetiikkatuotteelle tehdään riskin arviointiin perustuva turvallisuusarvio.

Arvio tehdään myös kosmetiikan aineosille. Silloin selvitetään, voiko jokin aine aiheuttaa kosmetiikka¬käytössä terveyshaittaa. Arvioissa huomioidaan muun muassa, miten paljon tuotetta käyttäessä altistuu aineelle.

”Vesikään ei ole turvallista, jos sitä juo liikaa. Annos ratkaisee, eivät puhtaan aineen ominaisuudet”, hän sanoo.

Kosmetiikkakäytön turvalliset pitoisuudet määritetään niin, että aineelle pitäisi altistua jopa yli tuhatkertaisesti kosmetiikassa sallitun pitoisuuden, jotta se voisi aiheuttaa terveyshaittaa.

Esimerkkinä käy vajaan parin vuoden takainen kohu säilöntäaine PHMB:stä. Aine sai EU:n kemikaalilainsäädäntöön vaaraluokituksen ”epäillään aiheuttavan syöpää”, ja saman tien PHMB:tä sisältäviä kosmetiikkatuotteita etsittiin mustille listoille.

Epäillään-sana unohtui. Luokituksen ”epäillään aiheuttavan syöpää” perusteella ei voi tehdä johtopäätöksiä, miten turvallista aine on.

EU:n riippumaton, turvallisuutta arvioiva tiedekomitea Scientific Committee on Consumer Safety totesi, että kosmetiikassa PHMB:n käyttö on turvallista.

Kärjistetysti sanoen: porkkanassa on beetakaroteenia, jonka liikasaannin on tutkimuksissa todettu aiheuttavan miehille keuhko-syöpää.

Normaalissa käytössä porkkana on terveellinen. Riski toteutuu, jos porkkanoita syö säännöllisesti kilokaupalla päivässä.

Ton-ton-ton-kosmetiikka

Minä ainakin haluan käyttää eläinkokeetonta kosmetiikkaa! Samantyylisiä vastauksia on satoja, kun Facebook-ryhmässä kosmetiikkaa jälleenmyyvä jäsen kysyy, kuka haluaa kosmetiikkansa ilman eläinkokeita.

Useimmat kommentoijat eivät tunnu tietävän, että EU:ssa sekä kosmetiikan raaka-aineiden että valmiiden tuotteiden eläinkokeet on kielletty vuosia sitten. EU-alueella ei saa myöskään markkinoida tuotteita, joita on kieltojen jälkeen testattu eläimillä jossain muualla.

”Itse asiassa EU:ssa ei saa markkinoida tuotetta sillä, ettei sen valmistuksessa ole käytetty eläinkokeita. EU sääntelee, ettei markkinoinnissa saa käyttää väittämiä sellaisista aineista tai menetelmistä, jotka ovat muutenkin kielletty”, sanoo tuotekehitysjohtaja Tiina Isohanni Lumenelta.

EU-säädökset koskevat siis EU-maissa myytävää ja markkinoitavaa, muuallakin valmistettua kosmetiikkaa. Valvonta ei kuitenkaan ylety esimerkiksi kiinalaisiin verkkokauppoihin. Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa kosmetiikan valmistusta ja markkinointia säädellään ja valvotaan eri tavalla.

Ton-ton-mainintoihin purkkien kyljissä on tulossa lisää muutoksia, sillä EU:n tuore ohjeistus kosmetiikan väittämistä puuttuu yhä tarkemmin siihen, mistä ei saa sanoa -ton. Esimerkiksi parabeeniton ei ole suositeltava väite, koska osa parabeeneista on osoitettu tutkimuksissa turvallisiksi säilöntäaineiksi.

Kyseessä ei ole kielto vaan toistaiseksi vain ohje. Siksi ton-merkintöjä voi jatkossakin näkyä.

Onko tuotteen vesikin vaarallista?

Kun alkaa varmuuden vuoksi ja epäselvän tiedon varassa vältellä raaka-aineita, vaihtoehtoja on loputtomasti. Jotkut välttelevät jopa vettä kosmetiikassa.

Kosmetiikka on yleensä pääasiassa vettä, joka tarjoaa makoisan kasvualustan bakteereille ja muille mikrobeille. Säilyäkseen tuote tarvitsee lähes aina joko säilöntäaineita tai esimerkiksi alkoholia.

Googlaamalla löytää keskenään aivan ristiriitaisia tietoja. Kun joku löytää itselleen henkilökohtaisesti sopivan tuotteen tai menetelmän, hän alkaa sen pohjalta kyseenalaistaa virallista tutkimustietoa.

”Kosmetiikassa tietysti voi ja pitääkin etsiä itselleen sopivin tuote, on sitten esimerkiksi allerginen tai vegaani. Kannattaa kuitenkin muistaa, että EU:ssa säädellään kosmetiikan valmistusta ja markkinointia tarkkaan. Se perustuu tieteeseen ja kaiken lähtökohtana on turvallisuus”, Karine sanoo.

Mikäli jonkin aineen turvallisuus mietityttää, EU:ssa kosmetiikan raaka-aineista antaa lausuntoja Scientific Committee on Consumer Safety SCCS. Ne löytyvät kaikki avoimesti netistä.

Jos oma kemikaalikuorma eli elimistöön kertyvät kemikaalit huolettavat, kannattaa miettiä, mitä kosmetiikkaa oikeasti tarvitsee ja miten usein. Monet käyttävät tavan vuoksi deodoranttia, vaikkei hiki haisisikaan, tai värjäävät hiuksiaan muutaman viikon välein. Kemikaalikuormaa miettiessä kannattaa muistaa, ettei kosmetiikka ole niiden ainut lähde: niitä kerääntyy lähes kaikkialta muualtakin ympäristöstä.

Tiina Isohanni on huomannut, että kosmetiikanostaja todella on nykyään valveutunut ja kiinnostunut raaka-aineista ja valmistusmenetelmistä.

”Erityisesti vegaanitrendi näkyy ja se, että yrityksiltä odotetaan läpinäkyvyyttä. Monia kiinnostavat edelleen parabeenit, herkkäihoisia hajusteet ja säilöntäaineet.”

Pitääkö opiskella kemistiksi?

Tiedonjanoaan tyydyttääkseen moni on ryhtynyt lukemaan sitä pientä printtiä, inci-listoja, joiden tulkitsemiseen on myös erilaisia älypuhelinsovelluksia, kuten CosmEthics.

Cosing-hakusanalla taas löytää netistä Euroopan komission kosmetiikan raaka-aineiden tietokannan, jonne voi syöttää inci-nimiä. Tosin tuloksia tulkitakseen tarvitsisi taas vähän perusteellisempia kemian opintoja.

Pitäisikö tässä siis syvällisesti perehtyä inci-sanastoon?

”Tietysti on hyvä, että raaka-aineet kiinnostavat. Inci-listoista voi silti tehdä vääriä tulkintoja, jos ei ole asiantuntija”, Tiina Isohanni sanoo.

”Esimerkiksi inci-lista ei kerro, onko jokin raaka-aine synteettinen vai luonnosta peräisin – ja se voi olla vegaanille todella tärkeä tieto. Myös formaldehydin vapauttajia, jotka aiheuttavat joillekin allergiaa, on hyvin, hyvin monia erinimisiä eikä niitä kaikkia kuluttaja välttämättä tunnista.”

Yhdellä aineella voi olla myös monta eri tehtävää tuotteessa, ja alle prosentin pitoisuudet voivat olla listassa missä järjestyksessä tahansa.

Jos haluaa varman tiedon jonkin tuotteen sisältämästä aineesta, kannattaa kysyä suoraan valmistajalta, Isohanni kehottaa.

Eikö sitten olisi parempi käyttää vain kosmetiikkaa, joka on tehty kolmesta raaka-aineesta. Jos sillä kookosöljyllä tosiaan vain voitelisi itseään?

”Kosmetiikalta odotetaan tietysti paljon muitakin ominaisuuksia ja vaikuttavuutta. On tärkeää, miten tuote levittyy, miltä se tuntuu iholla ja miten se imeytyy. Valitettavasti kolmella aineella ei saa näitä ominaisuuksia aikaiseksi. Kun esimerkiksi säilöntäaineita käytetään useampia erilaisia, yhden aineen pitoisuudessa päästään tosi alhaisiin lukemiin eli sitä on tuotteessa paljon vähemmän”, Isohanni selittää.

Maailma ei ole valmis, ja kosmetiikan raaka-aineista, niin kuin kaikesta muustakin, tulee jatkuvasti uutta tietoa. Kaikkea tietoa ei tarvitse osata ja opetella itse.

”Jokainen voi tehdä valintoja sen pohjalta, mikä itselle on tärkeää, millaisia tuotteita tarvitsee ja millainen arvomaailma on.”

Juttu on julkaistu Trendissä.

Pysy mukana!

Tilaa uutiskirjeemme tästä. Tulossa vain kiinnostavia, hauskoja ja tärkeitä viestejä.