Tunnistatko digitaalisen väkivallan parisuhteessa? Se on arkipäivää monelle, sanoo Naisten Linjan Louna Hakkarainen

Kuvittele tilanne: seurustelukumppanisi tarjoutuu auttamaan sähköpostin kanssa. Eron jälkeen huomaat, että hän on synkronoinut sähköpostinne yhteen ja nähnyt kaikki viestisi. Tämän lisäksi hän on tuhonnut tärkeät tiedostosi ja selvittänyt muutkin salasanasi vakoiluohjelmalla.

”Monet esimerkit, kuten vakoiluohjelman asentaminen tietokoneelle tai kumppanin sykkeen tarkkailu aktiivisuussovelluksesta, saattavat kuulostaa scifimäisiltä. Teknologiaa hyödyntävä väkivalta on kuitenkin arkipäivää monelle naiselle”, sanoo Naisten Linjan Louna Hakkarainen.

Hän työskentelee hankekoordinaattorina Naisten Linjan Turv@verkko-hankkeessa, jonka tarkoituksena on neuvoa väkivaltaa kokeneita naisia ja kerätä tietoa naisiin kohdistuvasta digitaalisesta väkivallasta Suomessa.

Kyber- ja tietoturvallisuudesta puhutaan, mutta moni ei tiedä, miten suojautua, kun hakkerina on oma kumppani. Kyseessä on osittain piilossa oleva, hälyttävä ilmiö – eikä siihen ole vielä herätty riittävästi.

Pyrkimys on hallita toista

Digitaaliset rajat on uudenlainen termi, josta Hakkarainen puhuu. Hänestä yksityisyys on määriteltävä uudelleen, sillä teknologia muuttaa vuorovaikutusta.

”Jokaisella on oikeus päättää, millaista sisältöä jakaa somessa. Kumppanille ei tarvitse näyttää viestejä, jakaa sijaintitietoja tai olla koko ajan hänen tavoitettavissaan.”

Digitaalista väkivaltaa voi olla someaktiivisuuden kyttääminen, kuvien julkaiseminen ilman lupaa, alastonkuviin painostaminen, vaatimus poistaa kontakteja ja salakuvaus.

”Usein digitaalinen väkivalta alkaa kumppanin jatkuvalla soittelulla ja viestittelyllä. Myös jatkuvat utelut siitä, miksei vastata tai kehen ollaan yhteydessä, voivat olla epäterveen suhteen hälytysmerkkejä. Kaikissa kyse on vallankäytöstä, kontrollista ja pyrkimyksestä hallita toista.”

Ongelma ei ole teknologiassa

Poista sometilit, äläkä käytä älylaitteita. Näin saatetaan sanoa digitaalisen väkivallan uhrille, kun tämä hakee apua. Hakkaraisen mukaan neuvo on haitallinen ja voi kuulostaa uhrista musertavalta. Hakkarainen muistuttaa, ettei ongelma ole teknologiassa vaan väkivaltaisessa käytöksessä. Lisäksi juuri teknologia voi olla ainoa väylä hakea apua ja pitää yhteyttä muihin.

Moni nainen tulkitsee kumppanin kontrolloimisen normaaliksi uteliaisuudeksi, ja suhteen alussa huomio voi tuntua imartelevalta, kun kumppani vaikkapa tietää, milloin olit viimeksi Whatsappissa. Moni myös tarvitsee apua teknologian käyttöön kumppaniltaan.

Hakkarainen painottaa, ettei vastuu ole koskaan väkivallan kohteella.

”Intuitiotaan kannattaa kuunnella. On hyvä hakea apua, jos on olo, että toinen tuntuu tietävän asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Pahinta on tottua tilanteeseen ja antaa sen jatkua.”

Hakkaraisen mielestä ihan jokaisen kannattaa miettiä, salliiko puhelimessa sijaintitiedot ja onko salasana tarpeeksi turvallinen. Hän kehottaa vähintäänkin ottamaan käyttöön kaksivaiheisen vahvistuksen ja vaihtamaan salasanan salalauseeseen, eli pitkään salasanaan, joka rakennetaan useista sanoista. Se on vaikeampi murtaa.

Voisiko lainsäädäntö auttaa?

Hakkarainen toivoo, että teknologia-alalle hakeutuisi enemmän naisia. Sovelluksia kehittävät pääosin nuoret miehet. Naiset taas syyttävät itseään siitä, etteivät osaa.

”Pohdin usein työssäni sitä, että jos teknologiaa kehittävä joukko olisi monimuotoisempi, syntyisikö silloin oikeudenmukaisempi digiyhteiskunta. On vaikea ottaa huomioon käyttäjää, jonka arki on kaukana omasta.”

Hakkarainen ajattelee, että teknologian ja sovellusten kehittelijät voisivat kohdata työssään väkivallan asiantuntijoita. Olisi tärkeää pohtia, mitä tapahtuu, kun sovellukseen asennetaan vaikkapa sijaintitietojen salliminen. Se voi yllyttää kontrolloimiseen ja osaltaan normalisoida kontrolloimista.

”Myös lainsäädännöllä voitaisiin puuttua peliin ja kriminalisoida parisuhteessa pakottava kontrolli, eli toisen ihmisen elinpiirin voimakas rajoittaminen. Skotlannissa näin on jo tehty.”