Näistä syistä sinäkin tarvitset mentorin – "Mentoroinnin tavoite voisi olla ylläpitää tasaista hyvän työn tekemistä”
Voiko uralla edetä ilman mentoria tai verkostoa? Tietenkin, mutta työelämässä pätee sama kuin matkailussa: yhdessä jaettuna se on usein kivempaa.
Työpäivän jälkeen kiinnostaisi joogaharjoitus, laulutunti, pitkä illallinen ja Netflix-maraton. Samaan aikaan työelämä vetää toiseen suuntaan: pitäisi käydä seminaareissa, tapahtumissa ja verkostoitua.
Eikö töissä käyminen enää riitä, vaan pitääkö siitä myös puhua aktiivisesti, vaikkei yhtään jaksaisi? Voiko työelämässä enää pärjätä ilman mentoria ja sparrausryhmiä?
Jos näkee verkostoitumisen vain cocktail-kutsuina, on hyvä päivittää näkemyksiään. Nyt verkostoinnin guru, Ompeluseura-Facebook-ryhmän ylläpitäjä Kirsi Marttinen ja työelämämentori ja Taideyliopiston työelämälehtori Laura Köönikkä kertovat, miksi ihan jokainen tarvitsee sparrauskaverin.
Opit kysymään kysymyksiä
Mieti hetki sinua ja ystäviäsi kahvipöydässä. Mitkä kaikki seuraavista kysymyksistä kehtaisit kysyä heiltä: Miten tehdään videohakemus? Paljonko saatte palkkaa? Voinko viedä vauvan päiväkotiin, jos hoitovapaa ei tunnu omalta jutulta?
Moni ei kehtaa yhtäkään. Se on Kirsi Marttisen mielestä yksi syy, miksi tarvitaan sosiaalisen median vertaistukiryhmiä. Yksi suosituimmista on naisten työelämäverkosto Ompeluseura, jonka ylläpitäjä Marttinen on ollut neljä vuotta.
Suljetussa Facebook-ryhmässä jäseniä on lähes 30 000, eli siellä on pienen kaupungin verran kannustusta, tietoa ja auttavia käsiä. Ryhmän ilmapiiri pyritään pitämään turvallisena ja kannustavana – jotta ryhmässä kehtaisi kysyä mitä vain.
”Aina kannattaa kysyä, koska on aina joku muu, joka miettii ihan samaa. Tärkeimpiä asioita työelämässä ylipäätään on oppia kysymään kysymyksiä ja sanomaan, että en tiedä”, Marttinen sanoo.
Hän arvelee, että monia ohjaa kasvojensäilyttämisen kulttuuri. Tietty asema voi saada kuvittelemaan, että on noloa sanoa, ettei osaa. Oikeasti puoli salia huokaisisi helpotuksesta, kun yksi uskaltaisi kysyä, että mitä tuo markkinointitermi tarkoittaa ja toistatko vielä, miten tämä ohjelma toimii. Ompeluseurassa kynnys on matalampi, sillä kysyä voi myös nimettömänä.
”Työelämässä ei pitäisi esittää. Se ei vähennä kenenkään ammatillista osaamista, jos ei tiedä yksittäistä asiaa”, Marttinen sanoo.
Someryhmiä seuraamalla ei tarvitse joka kerta olla se rohkea, joka avaa suunsa. Marttinen on saanut uusia näkökulmia pelkästään keskusteluja seuraamalla.
”Olen hahmottanut uusia vaihtoehtoja ja huomannut, että aina on heitä, jotka ovat samassa tilanteessa.”
Suurin osa saa mielihyvää siitä, että auttaa muita, muistuttaa Marttinen. Siksi avun pyytämistä ei pitäisi arastella. Ompeluseuran motto onkin give, not take. Keskusteluiden pitäisi hyödyttää mahdollisimman monia.
Mentori Laura Köönikkä on huomannut, että moni mieltää työongelmat henkilökohtaisiksi, ja siksi niistä ei puhuta edes ystäville. Taustalla voi olla myytti siitä, että kaikki menestyvät työssään ja onnistuvat siinä koko ajan. Siksi on vaikea sanoa, jos ei osaa tai huvita.
”Kenties koetaan myös pientä syyllisyyttä: minun ongelmani ovat liian pieniä ja turhanpäiväisiä valitettavaksi”, Köönikkä sanoo.
Huolehdit paremmin itsestäsi
Kalenteriin mahdutetaan hammaslääkärikäynti, kampaaja ja meditaatiohetki. Miksei omasta työurasta pitäisi yhtä hyvää huolta kuin elämänsä muistakin osa-alueista?
”Työelämässä tulee koko ajan eteen kuormittavia asioita. Henkilöt ja organisaatiot muuttuvat, ja muutoskeskeisyys on jo osa kaikkien työtä. Siinä on jo tarpeeksi syytä, miksi olisi hyvä puhua jonkun kanssa työstään”, Laura Köönikkä sanoo.
Hän on huomannut, että moni tuntee työnsä yksinäiseksi. Työyhteisö voi olla hyvä ja töihin on ihan kiva mennä, mutta jokin mättää. Uratavoitteet eivät ehkä toteudu, tai työkaverin kanssa on ristiriitoja. Silloin ulkopuolinen voi auttaa näkemään tilanteen uudesta kulmasta.
Tyytymättömyyden ei aina pitäisi johtaa konflikteihin tai muutoksiin, vaan asiat voisivat selvitä jo aiemmin.
”Mentoroinnin tavoite voisi olla ylläpitää tasaista hyvän työn tekemistä.”
Mentorin voi löytää esimerkiksi Suomen mentoreiden kautta. Joillakin aloilla luontevinta on miettiä ihmistä, joka osaa työn tosi hyvin, ja kysyä neuvoja häneltä. Mentori voi olla myös ihminen, jonka tekemisiä on seurannut etäämmältä.
”Silloin voi laittaa viestin: teet mielenkiintoisia juttuja, mennäänkö lounaalle? Yhdeksän kymmenestä sanoo, että mennään vain”, Kirsi Marttinen sanoo.
Mentorointi voi tarkoittaa niin yksittäistä kahvittelukeskustelua kuin säännöllisiä tapaamisia. Kun Köönikkä tapaa mentoroitavan, ensimmäisellä kerralla sovitaan esimerkiksi, että tavataan kolme kertaa. Tapaamisten välille Köönikkä antaa kysymyksiä mietittäväksi.
”Silloin joutuu miettimään esimerkiksi vahvuuksiaan ja tilanteita, joissa on onnistunut. Moni on kiireinen, eikä tekisi sitä muutoin.”
Suorituspaineet hellittävät
Kun opiskelija tai mentoroitava istuu Laura Köönikkää vastapäätä, yksi asia toistuu lähes aina: työelämän paineet ovat kovat, ja ne ahdistavat opiskelijoita jo valmistumisen kynnyksellä. Köönikkä yrittää auttaa laittamaan asiat perspektiiviin.
”Moni on itsekriittinen ja vaatii paljon oppimiseltaan ja tulevaisuudeltaan. Pitäisi rauhoittua näkemään, mitä tapahtuu nyt eikä vuoden päästä. Oppimiseen pitäisi aina liittyä kiireettömyys, ja yhteiskunnan nopeus ja suorituskeskeisyys eivät sovi yhteen sen kanssa.”
Köönikkä on huomannut, että moni haluaa tulla nähdyksi kovana ammattilaisena sosiaalisessa mediassa. Ikään kuin muut odottaisivat, että juuri tehtäväänsä palkattu on heti asiassa Suomen johtava tekijä.
”Some saa työt näyttämään helpoilta, sillä somessa keskitytään tuloksiin. Kerrotaan vain, että saatiin tällainen sopimus, muttei sitä, mitä kaikkea se vaati.”
Monella on myös väärä kuva toisen työstä, ja siinäkin mentorointi voi auttaa. Köönikkä on työskennellyt taidekuraattorina ja tietää, että työ on enimmäkseen neuvotteluja, sähköposteja ja projektinhallintaa. Silti suurin osa ajattelee Sinkkuelämän Charlottea, joka lähinnä kuljeskeli kotelomekossaan tauluja katsellen.
Verkostot työntävät eteenpäin
Ystävät sanovat Kirsi Marttista verkostoitumisen mestariksi. Nimittäin kun Marttinen menee johonkin tilaisuuteen, hän yleensä kotiutuu vasta iltamyöhällä. Kiinnostavat keskustelut tempaavat mukaansa.
Tässä on Marttisen mielestä verkostoitumisen ydin: muista kiinnostuminen. Verkostoitumisen ei tarvitse tarkoittaa laskelmoituja kohtaamisia, epämukavaa seisoskelua tai pinnallista teatteria.
Jos tykkää jutella muiden kanssa, on todennäköisesti verkostoituja.
”Kun puhutaan verkostoista, puhutaan niiden hyödyntämisestä. Minusta on hassua ajatella niin. Verkosto ovat yksinkertaisesti ihmiset, jotka tuntee – kuten kuorokaverini ja tutut opiskelijavuosilta.”
Tuttavapiirin neuvot ja tiedot ovat auttaneet Marttista monta kertaa. Nykyisen työnsä Suomen sosiaali ja terveys ry:ssä Marttinen löysi verkostojensa avulla.
Laaja verkosto voi olla myös syy ylipäätään saada työpaikka, Marttinen muistuttaa. Monessa ammatissa siitä on hyötyä, että tuntee paljon ihmisiä.
Vaikka nyt tuntisi itsensä tuppisuiseksi seinäruusuksi, Marttinen kannustaa olemaan luovuttamatta.
”Olen sosiaalinen ja puhelias nykyisin, mutta nuorena olin ujompi ja jännitin. Keskustelu tuntemattomien kanssa on taito, jota voi opetella. Kannattaa miettiä puheenaiheita etukäteen, ja kun puhuu avoimesti itsestään, toisenkin on helpompi yhtyä mukaan.
Joku vetää sinut ulos lokerosta
”Minulta olisi jäänyt paljon asioita tekemättä, ellei joku olisi sanonut, että oletko ajatellut kokeilla tällaista ja tällaista”, Marttinen sanoo.
Tuttu tarina monelle. Suurin este villeimpien unelmien toteuttamiselle löytyy useimmiten oman pään sisältä. Siksi sparrausta kannattaa hakea tietoisesti.
”Aina löytyy heitä, jotka ovat itsevarmoja ja porskuttavat vain, mutta suurin osa kaipaa palautetta ja kannustusta. Se vaikuttaa ammattiminään.”
Marttinen ajattelee, että hänen voimaihmisensä ovat heitä, jotka tökkivät häntä välillä.
”Itse rajoittaa itseään eniten ja pistää itsensä lokeroon. Muut auttavat näkemään kaikki vaihtoehdot.”
Uraneuvojen kysyminen on hyödyllistä varsinkin heille, joiden koulutus ei valmista tiettyyn ammattiin. Generalisti voi tarvita apua siinä, että edes ymmärtää, millaisia töitä voisi hakea.
Huomaat, milloin hakea uutta työtä
Työelämästä puhutaan usein ongelmien kautta: työkaverit ovat hankalia, pomo epäreilu, palkka liian pieni ja työmäärä valtava.
Välillä valitukseen onkin aihetta. Marttisen mielestä hyvä, että työelämässä ei ole enää turhaa lojaalisuutta. Jos työ ei ole mielekäs, sitä uskalletaan vaihtaa.
Köönikkä haluaa aina selvittää, onko mentoroitavalla oikeasti ongelma vai kuvitteleeko hän vain niin.
”Joskus ei vain uskalleta sanoa, että olen tyytyväinen tähän tilanteeseen. Itsensä etsiminen on ollut jo pitkään trendi, ja ajatellaan, että kaikkien pitäisi olla matkalla johonkin ja haluta koko ajan lisää. Usein käsken sanoa ääneen: Entä jos kaikki onkin hyvin?”
Onnellisuus voi olla tabu. Siitä ei uskalleta puhua, koska pelätään muiden pitävän ylimielisenä. Tai pelätään, että onni viedään, jos sen sanoo ääneen.
Moni on myös kuullut säännön, että työpaikkaa pitäisi vaihtaa viimeistään seitsemän vuoden kohdalla, jotta ura kehittyy. Silloin Köönikkä kysyy: Oletko jo oppinut kaiken nykyisessä työssäsi?
Marttinen ajattelee, että suurinta osaa uratarinoita määrittää sattuma. Aina ei tarvitse olla määrätietoinen ja miettiä tulevaa.
”En ole ikinä miettinyt urani seuraavia askelia kovin pitkälle. Mietin vain, mitä haluaisin oppia seuraavaksi. Silloin voi riittää, että vaihtaa tehtävää työpaikan sisällä.”
Juttu on julkaistu aiemmin Trendissä.
